Pohjantähti sprintti 2014

Kansallinen sprinttisuunnistus Oulun Kontinkankaalla la 13.9.2014

SK Pohjantähti järjestää kansallisen sprinttisuunnistuksen Oulussa haastavalla sprinttialueella viikkoa ennen SM-sprinttiä. Edellisen illan yökisojen vuoksi kisa käydään lauantai-iltapäivänä yksiosaisena sprinttinä sääntömääräisten ylärajoilla olevilla ratapituuksilla. Kisan päälle SM-sprinttiin satsaaville on vielä tarjolla harjoitusmahdollisuutena Oulurastit, jotka käydään kokonaan uusia rastipisteitä käyttävillä täysipainoisilla sprinttiradoilla.

Kilpailualue (rajattu oheen) tarjoaa hyvät edellytykset kunnon sprinttisuunnistukselle haastavine reitinvalintoineen. Ohessa myös karttapaloja kilpailualueelta. Juostavasta alustasta reilu 80% on urbaania puistoa tai päällystettyä, mutta välillä radat piipahtavat myös peitteisillä metsäkaistaleilla. Alue on myös järjestäjille selkeä, sillä tulkinnanvaraisia kiellettyjä kohteita on vähän. Ratamestari Timo Karppisen alustavat suunnitelmat lupaavat kilpailijoille monipuolisia haasteita.

Kilpailualueella liikkuminen on sallittu ilman karttaa, kilpailupäivänä kilpailukeskukseen saapuminen ja liikkuminen tapahtuu kilpailuohjeen mukaisesti. Kilpailukutsu julkaistaan ja ilmoittautuminen alkaa 25.8.

Kisoihin kannattaa tulla kauempaakin, huom. sunnuntaina Laitasaaren Vedon kansalliset Muhoksella!


Ratamestarin lausunto 11.9.2014

Pohjantähden sprinttiradat painottuvat reitinvalintoihin, mikä on tyypillistä sprinttikilpailuissa. Reitinvalinnat ovat haastavia ja vaativat malttia ja aikaa punnita eri vaihtoehtoja. Myös toteutuksessa on oltava huolellinen, turhien sudenkuoppien välttämiseksi.

Kilpailussa suurin osa radoista alittaa läheisen moottoritien. Tässä on huomioitava kielletyt alueet; mm. Kaupunginojan ylitys on kielletty, Oulu-hallille menevää tietä ei saa käyttää. Myöskään oppilaitokselle Professorintieltä kääntyvää Kiviharjuntien alkua ei saa ylittää. Kielletyt alueet on merkattu karttaan viivoituksilla ja osa maastoon nauhalla.

Kilpailijoiden on myös hyvä kerrata sprintin säännöt ja karttakuvaukset kielletyistä kohteista. Alueella voi olla jonkin verran liikennettä, joten on noudatettava varovaisuutta teiden ylityksissä. Radoilla on valvontaa ja rikkomuksista seuraa suorituksen hylkäys.

Toivotan kaikille kilpailijoille onnistumisen elämyksiä.

Ratamestari: Timo Karppinen

Sprintin kielletyt kohteet voi kerrata täältä.

Kilpailu:

Lähtölistat:

Tulokset:

- Tulokset

- Väliajat
 23.11. 
 21.12. 
OIC 

 [Kaikki tapahtumat]